Lammilla_on_investoitu_moderniin_tuotantotekniikkaan

Lammilla on investoitu moderniin tuotantotekniikkaan

Teollisen ikkunatuotannon juuret Lammilla ulottuvat 40 vuoden päähän. Lammin Ikkunalla puusepäntaidot ja -perinteet ovat kunniassaan, mutta investoinnit nykyaikaisiin tuotantomenetelmiin ja -tekniikkaan ovat taanneet töiden jatkumisen vaikeassa markkinatilanteessa.

– Investointimme takaavat asiakkaille edulliset ja laadukkaat tuotteet. Tuotantomme on teknisesti ja tehokkuudeltaan Suomen huippua, tuotannosta vastaava Hannu Saarinen kehaisee.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Saarinen ja toimitusjohtaja Markku Hoppania ryhtyivät yrittäjiksi ostamalla Lammin ikkunatehtaan vuonna 1998 Metsäliitolta. Yritys oli tuttu, sillä jo Metsäliiton aikana miehet vastasivat tehtaan tuotannosta, tuotantotekniikasta ja markkinoinnista.

– Raskas tiehän tämä on ollut, pienellä pääomalla lähdettiin liikkeelle, velkarahalla. Viimeisin lama oli meille vaikea. Ovituotantoyksikkömme Kangasniemellä, Virepuu Oy, oli juuri aloittanut kun laman kellot löivät syksyllä 2008, toimitusjohtaja Hoppania kertaa.

Tuotannon laajentaminen oviin vahvisti

Silloisen rahoittajapankin tylyys harmittaa vieläkin. Ei auttanut vaikka asiat oli aina hoidettu jämptisti ja tehty kokoajan positiivista tulosta.

– Se jäi syvälle mieleen, miten tylyä kohtelu oli, vaikka olimme hoitaneet kaikki maksut päivälleen. Neuvottelimme pienestä lykkäyksestä maksuihin, mutta sitä ei meille annettu, Hoppania miettii.

Yritys selvisi tuostakin ja teki tismalleen sellaisen tuloksen kuin oli maksuaikaneuvotteluissa luvannut. Tyly rahoittajapankki vaihtui paikalliseen Lammin Säästöpankkiin.

Hoppania ja Saarinen ovat vakuuttuneita, että tuotannon harkittu laajentaminen oviin koitui yrityksen vahvistukseksi taantuman aikana. Heillä oli tarjota rakentajille ja saneeraajille täysi valikoima ovia ja ikkunoita modulituotteina sekä mittatilaustyönä. Nyt lama on taitettu. Vuosi 2009 oli vaikea, mutta 2010 oli jo hyvä kasvun vuosi ja kasvua on odotettavissa myös tänä vuonna.

Energiatehokkuus on huippuluokkaa

– Lammin Ikkunoiden tuotannosta 90 prosenttia menee rakennus- ja asennusliikkeiden sekä rautakaupan kautta. Osa tuotannosta myydään suoraan tehtaalta ja vientiäkin harjoitetaan, etupäässä Venäjälle. Viennin osuus on noin viisi prosenttia, Saarinen mainitsee.

Yritys on tehnyt myös vahvaa tuotekehitystyötä. Tästä osoituksena on 2008 Kanta-Hämeen Innosuomi-palkittu Lammin Watti Eko -energiaikkuna, joka on osoittautunut energiatehokkuudeltaan markkinoiden parhaaksi Suomessa.

Hämeen Yrittäjät palkitsi toimitusjohtaja Markku Hoppanian ja hallituksen puheenjohtaja Hannu Saarisen Lammin Ikkuna Oy:stä Kanta-Hämeen vuoden yrittäjinä 2010. Palkitseminen tapahtui maakunnallisessa Yrittäjägaalassa Forssassa lauantaina 12. helmikuuta.

Valintaperusteissaan raati kiinnitti huomiota rakennuspuusepänteollisuuden vaikeaan markkinatilanteeseen ja tiukkaan kilpailuun. Lammin Ikkuna on selvinnyt kunniakkaasti vaikeuksien yli ja menestynyt tiukassa tilanteessa uskomalla omaan tekemiseensä. Yritys on rohkeasti investoinut tuotantotekniikkaan ja kehittänyt tuotteitaan sekä uudistanut myyntiorganisaatiotaan.

Fakta

Lammin Ikkuna Oy
Liikevaihto vuonna 2010 oli 14,4 M€.
Työntekijöitä on noin 80 henkeä.
Yrityksen toimiala on rakennuspuusepänteollisuus.
Markkina alueena on koko Suomi ja lisäksi vientiä mm. Venäjälle. Viennin osuus on noin 5 %.
Lammin ikkunoiden ja ovien asennettuna myyntiä hoitaa franchise-periaatteella toimiva Ikkunaykköset-ketju.
Jälleenmyyjinä johtavat rakennustarvikeliikkeet kautta maan.
Lammin pääkonttorilla hoidetaan projekti- ja vientimyyntiä
Sisaryritys Virepuu Oy valmistaa Lammin ovia Kangasniemellä.